Oy Parlok Ab valitsi ERP-toimittajakseen tutun ja luotettavaksi havaitun kumppanin
Ajoneuvojen muoviosien valmistukseen erikoistunut Oy Parlok Ab Paraisilta on jo kymmenen vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Mavisystemsin kanssa edellisen toiminnanohjausjärjestelmänsä parissa. Nyt yrityksessä koettiin ajankohtaiseksi uusia koko järjestelmä vastaamaan liiketoiminnan nykyisiä tarpeita.
Projektia lähti vetämään Parlokilla toimistopäällikkö Siv Laine, joka oli mukana myös aiemman toiminnanohjausjärjestelmän hankinnassa. ”Mavisystemsin valinta yhteistyökumppaniksi projektissa tuntui luontevalta, sillä edellisen järjestelmän hankinta ja käyttöönotto sujuivat moitteettomasti. Lisäksi olemme aina saaneet heiltä apua ylläpidossa ja järjestelmän kehittämisessä”, Laine perustelee. Järjestelmän suunnittelun käynnistyspalaveri pidettiin kesän alussa ja syksyn aikana tullaan käymään yrityksen toiminnot yksitellen läpi. Käyttöönotto ajoittuu ensi vuoden tammikuulle.
Parlok on vientiyritys, joka valmistaa mm. raskaiden ajoneuvojen roiskesuojia ja HPDE-varustelaatikkoja. ”Liiketoimintamme kehittymisen kannalta on erittäin merkityksellistä, että uusi ERP-järjestelmä mahdollistaa mm. tilausvahvistusten ja tarjousten lähettämisen suoraan sähköpostilla eteenpäin. Tämä nopeuttaa ja tehostaa toimintaa huomattavasti. Varsinkin myynnin kannalta uusi MS Dynamics NAV -ohjelmisto sisältää monia tärkeitä ominaisuuksia, joiden ansiosta työhön tulee sujuvuutta. Myös esimerkiksi tilastojen saaminen selkeytyy uuden järjestelmän myötä. NAV mahdollistaa helposti graafisten tilastotietojen saamisen”, Laine kuvailee.
Laineen mukaan toiminnanohjausjärjestelmän hankinta vaatii aina yritykseltä huolellista pohjatyötä. ”On tärkeää, että yhteistyö toimittajan kanssa sujuu. Lisäksi on hyvä selvittää, minkä tyyppistä osaamista tekijöillä on taustallaan. Itse perehdyimme Mavisystemsin referensseihin ennakkoon, ja yrityksen yhteyshenkilöt olivatkin tulleet meille tutuiksi jo vuosien kuluessa. Tiesimme valmiiksi, kuka Mavisystemsiltä vastaa mistäkin osa-alueesta projektissa. Lisäksi näen tärkeänä, että yhteistyökumppanilla on aidosti mahdollisuus tehdä sitä, mitä lupaa. Olemme kokeneet, että Mavisystemsillä on kyky laatia pitäviä aikatauluja”, hän selvittää.
”Aiemmin käytössä olleen toiminnanohjausjärjestelmämme hankinta oli hyvin erilainen projekti verrattuna tähän päivään. Tietokoneiden rooli työkaluna on nykyisin arkipäivää työyhteisössämme, mitä se ei vielä kymmenisen vuotta sitten ollut niin vahvasti. Nyt ottaessamme uuden järjestelmän käyttöön voimme heti aloittaa ohjelmiston perehdyttämisen, kun tietotekniikan hyödyntäminen liiketoiminnassa on jo tuttua. Omaksumista helpottaa Dynamics NAV -ohjelmiston selkeys, mikä oli osaltaan myös valintakriteerinä järjestelmää pohdittaessa”, Laine huomauttaa.
Lisätiedot:
Timo Juhala, toimitusjohtaja, Mavisystems Oy, puh. 040 552 7148, timo.juhala@mavisystems.fi