Mavisystems mukana Nenäpäivässä!
Nenäpäivä on Suomen hauskin avustusoperaatio, joka kerää varoja maailman köyhimmissä oloissa asuvien lasten auttamiseksi ja yllyttää suomalaisia hauskaan varainkeruuseen. Varsinaista Nenäpäivää vietetään tänä vuonna 5.11.2010, jolloin YLE TV2 näyttää tapahtuman kruunaavan Nenäpäivä –shown. Nenäpäivän kampanja-aika keskittyy loka-marraskuuhun mutta keräys jatkuu aina vuoden loppuun saakka.
Nenäpäivän järjestää Suomessa Ylen Hyvä Säätiö. Tapahtuman juuret juontavat Iso-Britanniaan, jossa Red Nose Day on näkynyt katukuvassa jo 20 vuotta. Nenäpäivän tuotto kanavoidaan Ylen Hyvä Säätiön toiminnassa mukana olevien avustusjärjestöjen kautta pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön sellaisiin kohteisiin, joissa lapset ovat keskeisiä edunsaajia.
Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneihin kuuluva System Partners pitää huolen siitä, että Nenäpäivän kirjanpidon tekniset välineet toimivat moitteettomasti. Osana System Partners yritysryhmää myös me Mavisystemsissä haluamme haastaa niin asiakkaamme kuin yhteistyökumppanimmekin osallistumaan mukaan Suomen hauskimpaan avustustapahtumaan Nenäpäivään. Pöljäile rahasta!
Lisätietoa nenäpäivästä ja siihen osallistumisesta saat osoitteesta:
http://www.nenapaiva.fi/

