MAVISystems Oy (logo) Suomen vahvimmatMicrosoft Silver Certified Partner

Suomi | In English

NAV logo
UUTISET

Jätä meille yhteydenottopyyntösi!

 

Vuoden Microsoft-ratkaisukumppani 2009 -kilpailun voitto MavisystemsilleVuoden Microsoft ratkaisukumppani

Mavisystems Oy ja Enter SystemSolutions Oy ovat saavuttaneet ensimmäisen sijan Vuoden Microsoft-ratkaisukumppani 2009 -kilpailussa. Yritykset osallistuivat kilpailuun ainutlaatuisella yhteistyöprojektilla, jossa Turun ammattikorkeakoulun käyttöön luotiin opetuskäytäntöjä mullistava oppimisympäristö. Järjestelmän ansiosta oppilaat päätyvät käyttämään jo opiskeluaikanaan vastaavia ohjelmistoja, joita yritysmaailmassakin käytetään. Näin on saatu samalla syntymään luonteva yhteys oppilaitoksen ja alueen yritysten välille.

 

Kaikki Vuoden Ratkaisukumppani -kilpailuun osallistuneet yritykset ovat suomalaisia Microsoft Gold- ja Certified -tasojen kumppanuusyrityksiä. Kilpailun valintaraatiin kuului tänä keväänä myös asiakkaiden edustajia niin suurista, pienistä kuin julkishallinnon organisaatioista. Valintaraati painotti arvioinnissaan ennen kaikkea ratkaisujen tuottavuutta, jonka lisäksi ratkaisuilta odotettiin myös innovatiivisuutta ja monistettavuutta muilla asiakkailla.

 

Asiaa koskevan lehdistötiedotteen voi pyytää osoitteesta milla.hallanoro@systempartners.fi

 

 

Copyright © 2009 Mavisystems Oy